msaari's reviews
2474 reviews

Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia by Satu Tähtinen

Go to review page

funny lighthearted relaxing fast-paced
  • Plot- or character-driven? A mix
  • Strong character development? Yes
  • Loveable characters? Yes
  • Diverse cast of characters? No
  • Flaws of characters a main focus? No

4.0

Törmäsin Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerho -sarjaan kevään 2025 kirjakuvastoissa. Sarjan kolmas osa vaikutti kiinnostavalta, joten ensimmäisestä osasta oli siis syytä aloittaa. 1840-luvun Lontooseen sijoittuvassa viihderomaanissa pääosassa on Suttonin herttuan sisar, Lady Josephine, naimaton nainen, joka keskittyy pyörittämään perustamaansa Moraalisten naisten kirjakerhoa. Hyväntekeväisyys on hänen sydäntään lähellä, miesjutut huomattavasti vähemmän. 
 
Keikarimainen Lordi Devonay loukkaa Lady Josephinea julkisesti. Tästä alkaa tapahtumaketju, jossa ihmisten tarpeet ja juonet kohtaavat toisensa niin, että Lady Josephine ja Lordi Devonay alkavat teeskennellä seurustelevansa: se parantaa Josephinen kolhittua mainetta ja lepyttelee Devonayn ankaraa isää, joka haluaisi nähdä hulttiopoikansa astuvan avioon ja tuottavan perillisen. 
 
Lordi Devonaylla on monia salaisuuksia, eivätkä ne pysy salassa älykkäältä ja tarkkaavaiselta Josephinelta. Keikarin pinnallisen elämäntavan alta paljastuu syvempiä sävyjä, eikä Lordi D pysty olemaan ajattelematta Josephinea. Miten syvälle teeskennelty parisuhde voi oikein johtaakaan! Takakannen kysymys siitä, päätyykö pari yhteen, on luonnollisesti lähinnä retorinen. 
 
Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia on modernia rakkausviihdettä historiallisella asetelmalla. Kustantamon mainospuheissa viitataan Bridgertoniin, mikä ei ihan hullumpi viittaus olekaan, sillä henkilöiden, etenkin naisten, käytös on kovin modernia. Kuumaksi kuvailtu rakkaustarina ei ole ihan niin spicy kuin Bridgerton ainakin tv-sarjana oli, rakastavaiset keskittyvät lähinnä intohimoiseen suutelemiseen. Kun petipuuhiin lopulta päästään, kohtauksesta pitää kyllä antaa pisteet kotiin. 
 
Tarina etenee sinänsä aika suoraviivaisesti ja mutkattomasti. Kovin monimutkaisia kiemuroita se ei tarjoa, mutta kevyenä romanttisena viihteenä se palvelee tarkoitustaan erinomaisesti. Jatko-osaakin pohjustetaan epilogissa, siihen jatkan kyllä kunhan kirjaston varausjonosta vuoroni koittaa. 
Lapsuuden kehityksellinen trauma: syy arvottomuuteen, häpeään ja syyllisyyteen by Juha Klaavu

Go to review page

informative medium-paced

4.0

Mikä aiheuttaa ihmisissä arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden tunteita? Usein taustalla on lapsuuden kehityksellinen trauma, ainakin psykoanalyyttisen psykoterapeutin Juha Klaavun mukaan. Lapsuuden kehityksellinen trauma (englanniksi relational trauma) on varhaisessa lapsuusvaiheessa koettu trauma, jonka seurauksena ihmiselle muodostuu epäaito minuus ja syvä alitajuinen arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden tunne. Nämä tunteet vaikuttavat, vaikka niistä ei olisi täysin tietoinen. 
 
Lapsuuden kehityksellinen trauma on tiivis ja ytimekäs esitys näistä traumoista. Kirjassa on paljon esimerkkejä Klaavun asiakkaiden kokemuksista. Maallikoille suunnattu kirja pyrkii selittämään asiat yksinkertaisesti, tarkoituksena on avata suurelle yleisölle sitä, mistä kehityksellisissä traumoissa on kyse ja miten se vaikuttaa ihmisten elämässä. Klaavu kuvaa myös hoitoprosessin etenemistä. 
 
Tällaiset kehitykselliset traumat ovat varsin yleisiä. Kuten Klaavu esittää, ihmiset voidaan jakaa mielenterveytensä osalta kolmeen ryhmään: psykoottisiin, rajatilaisiin ja neuroottisiin. Psykoottisilla on vakavia ongelmia, rajatilaiset ovat vähän vähemmän epävakaita ja valtaosa ihmisistä asettuu sitten neuroottisten ryhmään. Näiden erojen tunnistaminen on olennaista, koska Klaavun mukaan terveydenhuollossa ja laajemmin yhteiskunnassa ei täysin ymmärretä rajatilaisia ihmisiä ja osata kohdata heitä oikein. 
 
Psykoanalyysiin suhtaudutaan toisinaan kriittisesti ja vaikka sitä toimivana ja tehokkaana terapiamuotona pitäisikin, on pakko tunnustaa, että ihan kaikkien ratkaisu se ei voi olla. Tässäkin teoksessa Klaavu kuvailee monien asiakkaidensa monivuotisia terapiaprosesseja. Kenellä on varaa maksaa monivuotisesta terapiasta? Epäilemättä monet voisivat hyötyä kehityksellisiä traumojaan käsittelevästä terapiasta, mutta harvalla siihen on tilaisuutta. 
 
Lapsuuden kehityksellinen trauma voi silti olla antoisa teos. Klaavun mukaan ongelmat on kohdattava nimenomaan terapiassa, eikä esimerkiksi parisuhde voi olla terapiasuhde, vaikka hyvä ihmissuhde voikin olla korjaava kokemus. Vaikka tämä kirja ei niin ollen varsinaisia ratkaisuja annakaan, jo ongelmien tunnistaminen auttaa. Voi siis olla, että tämän kirjan lukemalla saat nimen ja selityksen sinua vaivanneelle asialle, jolloin asian kanssa voi päästä eteenpäin ilman terapiaakin. Klaavulle tärkeä Jorma Tähkän minätilateoria on lisäksi oikein mainio työkalu ihmisten ymmärtämiseen. 
 
Mikäli siis aihe on vieras, kannattaa tutustua. Teos on erittäin napakan mittainen ja helppolukuinen, vaikka aivan täysin ilman psykoanalyyttista jargonia ei selvitäkään. En ihmettele, että Lapsuuden kehityksellinen trauma on ollut melkoinen menestys, josta on otettu nopeasti jo viisi painosta. 
Unohdettujen kirja by Anne-Maija Aalto

Go to review page

dark tense medium-paced
  • Plot- or character-driven? Plot
  • Strong character development? No
  • Loveable characters? Yes
  • Diverse cast of characters? No
  • Flaws of characters a main focus? No

4.0

Anne-Maija Aalto aloitti dystopiatrilogiansa Korento-romaanilla – olkoonkin, että siinä vaiheessa ei tainnut vielä olla ajatusta trilogiasta. Aalto halusi vain kirjoittaa kahdesta nuoresta naisesta eristyksissä suljetulla saarella. Kirjalle ei ollut tarkoitus tulla jatkoa, mutta Aalto halusi pysyä tarinan maailmassa. Tulos oli Mistä valo pääsee sisään, lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla palkittu jatko-osa Main ja Satomin tarinalle. 
 
Molemmat aiemmista tarinoista sijoittuvat pääasiassa Itäisten Kauppaliittojen Unionin alueelle, erityisesti pienemmälle saarelle, joka on Japani merenpinnan merkittävän nousun jälkeen. Japanilaiset ovat unionissa ulkokansalaisia, joilla ei ole täysiä kansalaisoikeuksia. Kirjassa on Orjattaresi-henkistä tunnelmaa, sillä nuoret naiset kelpaavat kyllä mainiosti nymfeiksi, siis käytännössä seksiorjiksi. Kirjoissa puhuttiin myös mertentakaisesta mantereesta, jossa asiat ovat paremmin. Kolmannessa kirjassa on nyt aika matkustaa sinne. 
 
Mai on päässyt pakoon Itäisten Kauppaliittojen Unionista. Satomin piti tulla mukana, mutta pako ei onnistunut, joten nyt Mai on yksin pakolaisleirillä sopeutumassa uuteen elämäntapaan vapaassa ja yltäkylläisessä maailmassa Unionin ahdingon jälkeen. Samaan aikaan Satomin tilanne on heikko: hänen muistinsa on nollattu kokeellisessa tutkimuksessa ja nyt hän on tyytyväisenä saman komentaja Rafikovin nymfinä, jonka palveluksessa Maikin on ollut. Pystyykö Mai pelastamaan rakkaimpansa? 
 
Eipä tämäkään mikään iloinen kirja ole. Edeltäjiensä tapaan Unohdettujen kirja on luokiteltu nuortenkirjaksi, mutta ihan nuorimmille lukijoille en tätä tarjoaisi – kohderyhmä on kuitenkin enemmän nuorissa aikuisissa. Maailma on edelleen kiehtova, joskin sarjan alkupään tunnelma oli kiehtovampi. Aalto oli sikäli oikeilla jäljillä, että entinen Japani oli kiinnostavampi ympäristö kuin tämä mertentakainen manner. Niinpä tässäkin kirjassa vietetään paljon aikaa tarkastellen tapahtumia Satomin näkökulmasta Unionin romahduksen keskellä. 
 
Trilogia muodostaa oikein hienon kokonaisuuden ja on Orjattaresi-henkisen dystopiascifin ystäville oikein mainiota luettavaa. 
Erinomainen emäntä ja muita novelleja by Osamu Dazai

Go to review page

challenging dark medium-paced
  • Plot- or character-driven? Character
  • Strong character development? It's complicated
  • Loveable characters? It's complicated
  • Diverse cast of characters? No
  • Flaws of characters a main focus? It's complicated

3.5

Osamu Dazai (太宰治, 1909–1948), oikealta nimeltään Shūji Tsushima (修治 津島), oli huomattava japanilainen kirjailija. Dazain laajaa tuotantoa on suomennettu vielä niukanpuoleisesti, pääteos Ei enää ihminen tuli sentään jo 1960-luvulla. Pekka Masonen on suomentanut Dazain novelleja kahden kokoelman verran: vuonna 2023 ilmestyi valikoima Merenneito ja vuonna 2024 tämä Erinomainen emäntä. 
 
Dazain kirjailijakuva on synkänpuoleinen ja pessimistinen. Kirjailijan elämää värittivät itsemurhayritykset ja lopulta hän kuolikin oman kätensä kautta. Masonen huomauttaa kuitenkin, ettei Dazain autofiktiivisiltä vaikuttavia novelleja kannata lukea aivan kirjaimellisina kuvauksina kirjailijan elämästä: sitä ne eivät ole, novellien päiväkirjamaisilta vaikuttavat merkinnät eivät aina vastaa totuutta. 
 
Hyvä niin, sillä mitenkään miellyttävä kuva Dazaista ei novelleista piirry. ”Kahdeksan näkymää Tokiosta”-novellin muistelut ovat melkoista kurjuudessa vellomista. Jos novellia ei totuutena luekaan, on se silti tietoista kirjailijakuvan luomista. Oma kiinnostavuutensa näissä novelleissa kuitenkin on, vaikka selkeämmin fiktiivisistä enemmän pidänkin. Japanilainen 1930- ja 1940-lukujen ajankuva on kiinnostavaa. 
 
Masonen on julkaissut kokoelman omakustanteena. Kokoelman esipuheessa Masonen kommentoi taantumuksellista kirjallisuusinstituutiota sen verran happamaan sävyyn, että itse olisin leikannut moiset ruikutukset surutta pois, mutta ymmärrän kyllä, että omaehtoinen tekeminen kiinnostaa ja kokoelma onkin tehty tavalla, jolle joku kustannustoimittaja ei olisi välttämättä lämmennyt. 
 
Masonen on nimittäin kova perustelemaan ratkaisujaan. Novellit ovat tulvillaan alaviitteitä, jotka selittävät, täsmentävät ja kommentoivat muiden kääntäjien ratkaisuja. Näillä huomautuksilla on paikkansa, mutta kustannustoimittaja olisi varmasti halunnut nähdä nämä tehtävän toisin. Niin minäkin. Joitain japanilaisten käsitteiden selityksiä olisin laittanut alaviitteinä sivujen alareunaan (eikä novellin perään, kuten ne nyt ovat), jolloin ne on helppo nähdä luettaessa. Muut selitykset olisin purkanut alaviitteistä ja kirjoittanut novelleille jälkisanoiksi. Pidän kääntäjien selityksiä arvossa, mutta tähän valittu toteutustapa on lukijalle raskas. Kokoelma tarjoaa kuitenkin runsaasti tietoa novellien seuraksi, mistä kääntäjälle kiitos. 
 
Toteutuksen erikoisuuksista huolimatta Erinomainen emäntä ja muita novelleja on kelpo kokoelma japanilaisen kirjallisuuden keskeisen hahmon tekstejä. Arvokasta työtä siis ja vaikka en suuresti Dazain tyylille nyt lämmennytkään, kirjailijaan tutustuminen oli paikallaan. Siihen tätä kokoelmaa on helppo suositella. 
Kädet by Heikki Kännö

Go to review page

challenging mysterious medium-paced
  • Plot- or character-driven? Character
  • Strong character development? It's complicated
  • Loveable characters? It's complicated
  • Diverse cast of characters? Yes
  • Flaws of characters a main focus? No

4.0

Heikki Kännö on kirjoittanut jo useita kirjoja, jotka kulkevat suurin piirtein samoilla laduilla: niissä yhdistyvät historialliset aiheet ja todelliset henkilöhahmot, esoteeriset elementit ja unenomaiset käänteet. Tällä kertaa keskeisenä todellisena hahmona on kirjan kanteen omakuvallaan päässyt taidemaalari Egon Schiele (1890–1918). Schiele oli ristiriitainen ja värikäs hahmo, taiteilijana sekä taidokas ja kiinnostava, että myös jokseenkin ongelmallinen – eikä vain tämän päivän mittapuulla. 
 
Oiva hahmo siis. Mukana on myös Ludwig Wittgenstein, joka jää tosin hieman sivuosaan: kirjan kehyksenä fiktiivinen Julian kertoo äitinsä ja sukunsa vaiheista vieraaksi tulleelle Wittgensteinille. Mukaan mahtuu myös wieniläinen filosofi Moritz Schlick, jonka todellinen murha kytkeytyy myös kirjan tapahtumiin. Siihen päälle Kännö rakentaa sitten kaikenlaista hyvin kummallista, niin että koko tarinan kertomiseen tarvitaan lähes 700 sivua. 
 
Kirjan perusidea, Julianin äidin erikoinen elämä, on mielenkiintoinen ja osaltaan oikeuttaa kirjan runsaan sivumäärän. Kädet on silti kovin runsassanainen, ja sillä kestää hyvinkin 150 sivua päästä kunnolla käyntiin. Kansien välissä on paljon materiaalia ja osa siitä on hyvinkin kiinnostavaa, mutta kokonaisuudesta ei rakennu yhtä lumoavaa kuin Kännön parhaissa romaaneissa. Esoteerisen ja historiallisen yhdistelmässä on hyvät hetkensä, mutta jotenkin kirjan rakenne jättää silti vähän toivomisen varaa. 
 
Omat suosikkini Kännön tuotannosta ovat ne ääripäät, alle 400-sivuinen esikoisteos Mehiläistie ja yli tuhatsivuinen järkäle Ihmishämärä. Kummankaan asemaa Kädet ei horjuta: sillä ei ole lyhyemmän kirjan ytimekkyyttä, eikä valtavan eepoksen palkitsevuutta.  Käsiä kelpaa kuitenkin suositella Kännön tuotannon ystäville, jotka tietävät, mihin lähtevät, sen verran uskollinen taiteilija on tässä tyylilleen. 
Hukka nukka tukka by Miia Toivio

Go to review page

challenging reflective medium-paced
  • Plot- or character-driven? N/A
  • Strong character development? N/A
  • Loveable characters? N/A
  • Diverse cast of characters? N/A
  • Flaws of characters a main focus? N/A

4.0

Aloitetaan kannesta: yksi suosikeistani, Jenni Saari, on taiteillut Hukka nukka tukalle upean kannen. Mielenkiinto herää oitis. Miia Toiviolta olen aikaisemmin lukenut vain kymmenisen vuotta sitten ilmestyneen Pysty hiljaisuus -kokoelman (joka sekin oli ulkoasultaan Jenni Saaren kaunista kädenjälkeä), jonka koin kiehtovaksi, mutta vaikeaksi. 
 
Samoilla kiehtovanvaikeilla linjoilla Hukka nukka tukkakin kulkee. Nimi kuulostaa lapselliselta ja jotain lapsekkuutta ja leikkisyyttä tässä kokoelmassa onkin. Mukaan on sekoitettu iso annos Punahilkkaa ja sutta, mutta paljon muutakin. Sivuilla on toisinaan yksittäisiä säkeitä, toisinaan runot valuvat proosakertomuksina. Otsikoituja, nimettyjä runoja riittää, samoin määrittelemättömämpää runovirtaa. Toivio ripottelee sivuille myös alaviitteitä. 
 
Kokoelma on jaettu osioihin, joiden nimetkin ovat jo kiinnostavia: ”Jotain pientä”, ”Oikein nätillä käsialalla”, ”Sinun onnettomuutesi nimi”, ”Tavallisia asioita: Kertomus dodosta”. Sivuilla puhutaan paljon kertomisesta ja kertomuksista, kertomukseksi tulemisesta ja kirjoittamisesta. Lukijalle, joka nauttii kirjallisista palapeleistä, asioiden sommittelemista ja vetävästä tunnelmasta, Hukka nukka tukka on antelias ja runsas kokoelma ainesta. 
 
On niin paljon, mitä ihmiset eivät kestä.
Tavallisia asioita.
Niin kuin jokainen olisi kävellyt lävitse säteilevän,
ääneti leimuavan metsän
sylissään kirkas, kapaloitu huuto. 
Sanon vielä tämän by Jyri Vartiainen

Go to review page

reflective fast-paced
  • Plot- or character-driven? Character
  • Strong character development? No
  • Loveable characters? It's complicated
  • Diverse cast of characters? No
  • Flaws of characters a main focus? No

2.0

Runoilijanakin kunnostautuneen Jyri Vartiaisen Sanon vielä tämän on kokoelma pieniä kirjoituksia. Novelleiksikin nämä ovat vähän lyhyenpuoleisia, jutut ovat pisimmilläänkin muutaman sivun katkelmia. Lastuja, siis? Juttujen otsikot ovat enimmäkseen ytimekkään yksisanaisia, eikä itse kirjoituksissakaan innostuta kovin vinhasti revittelemään. Ollaan hyvin arkisten ja yksinkertaisten asioiden äärellä. 
 
Kokoelman aloittava ”Luostari” on suorastaan pitkä kertomus, siinä on jopa kaksi osaa. Ensin kuvataan koirien haukkumista, hellettä ja yksinäisen miehen elämän järjestystä. Aamupala, kuntopyörä, punnerrukset ja vatsalihasliikkeet, suihku, kirjoitustöitä, lounas aina samassa lounasravintolassa, lisää töitä, kiikkumista pihakeinussa. Toisessa osassa pohdiskellaan edelleen haukkuvia koiria, luetaan hetki kirjaa, käydään kaupassa ja kävelyllä ja käydään taas suihkussa masturboimassa ja peseytymässä. Siinäpä se. 
 
Tällaista vähäeleistä ja pieniin asioihin keskittyvää tarkkaavaista kuvausta Sanon vielä tämän on täynnä. Minulle tulee tästä mieleen lähinnä Maarit Verrosen novellistiikka. Verrosen ulkopuolisuuden kuvaukset ovat kuitenkin kautta linjan kiinnostavampia kuin Vartiaisen tekstit. Näen, että näissä on taidokkuutta, tarkkaa havainnointia ja selkeää yksityiskohtien piirtämistä, mutta minun oli hyvin vaikea löytää teksteistä sellaista tarttumapintaa, joka olisi saanut kiinnostumaan niistä enemmän. Luin kokoelman läpi lopulta kovin mekaanisesti. 
Neljä kirjaa by Yan Lianke

Go to review page

challenging dark medium-paced
  • Plot- or character-driven? Character
  • Strong character development? No
  • Loveable characters? It's complicated
  • Diverse cast of characters? No
  • Flaws of characters a main focus? No

3.5

Kiinan kirjallisuudessa kulttuurivallankumous on edelleen keskeisiä aiheita. Eipä se ihme ole: sen verran suuri yhteiskunnallinen ravistus Maon Suuri harppaus aikoinaan oli. Vaikka tapahtumista alkaa olla jo sen verran aikaa, että monikaan tapahtumat omakohtaisesti kokeneista ei niistä ole enää kirjoittamassa, nuoremmatkin kirjailijat aiheeseen tarttuvat. 
 
Kiinalainen kirjailija Yan Lianke (阎连科, s. 1958) on yksi heistä. Yan on satiirikko, jonka teoksista moni on kielletty Kiinassa. Neljä kirjaa ilmestyi alunperin Taiwanissa. Kiinassa tätä kirjaa ei voi julkaista, koska 1950-luvun suuri nälänhätä ei taida vieläkään olla puolueen hyväksymä puheenaihe. Neljä kirjaa kertoo 1950-luvun tapahtumista ja sijoittuu uudelleenkoulutusleirille, jonne on koottu intellektuelleja saamaan oppia kommunismin käytännön periaatteista. Käytännössä joukko siis viljelee maata kehnoissa oloissa, samalla kun heiltä vaaditaan aina vain kovempia tuotantotavoitteita. Jossain kohtaa puolue päättää, että Kiinan terästeollisuus on saatava uuteen kasvuun tuottamalla terästä pienissä masuuneissa, ja silloin uudelleenkoulutusleiri vaihtaa toimialaa. 
 
Ketään kirjan henkilöistä ei tunneta nimeltä, kaikista puhutaan vain ammattinimikkeellä. On teologi, musiikinopettaja, kirjailija ja niin edelleen. Leiriä johtaa lapsi, nuori poika, joka toimii linkkinä leiriläisten ja ylempien välillä. Lapsi suhtautuu intohimoisesti lapsellisen oloisiin palkitsemismenetelmiin, joissa ylempien mielivalta tuottaa punaisia kukkia, joita keräämällä voi saada myyttiset viisi tähteä, jotka keräämällä vapautuu leiriltä. Ennen vapautumista iskee kuitenkin nälänhätä, joka johtui nipusta erilaisia seikkoja, joista suurin osa kytkeytyy kuitenkin kommunistisen puolueen hölmöihin valintoihin. Tämä toiminnan älyttömyys näkyy kyllä tässäkin kirjassa: ihmettelin kovasti, mitä tolkkua on sulattaa kaikki metallityökalut masuuneissa, joiden lämmittämiseksi pitää kaataa kaikki puut. Tämä vain, jotta saataisiin heikkolaatuista metallia. 
 
Neljä kirjaa rakentuu nimensä mukaisesti neljästä kirjasta. Kaikki teksti on ikäänkuin katkelmaa jostain näistä kirjoista. Tämä kerrontatapa ei tunnu tuovan kovin suurta lisäarvoa kirjalle; eipä se haitannutkaan. Nimi lienee viittaus kungfutselaisuuden tärkeimpiin teksteihin, jotka myös neljänä kirjana tunnetaan. Kerronta on toisaalta realistista, toisaalta esimerkiksi Oppineen verinen viljankasvatushanke kallistuu liioittelun puolelle. Mielenkiintoista on myös uskonnon, ja nimenomaan kristinuskon, iso rooli kirjassa. 
 
Mikään ihan helppo kirja Neljä kirjaa ei ole. Se jätti vähän etäiseksi. Tarina oli myös vähän junnaava, mikä toki liittyy vankileirielämän realiteetteihin. Sinänsä kuvaus hirmuvallan hölmöilyistä on edelleen epämiellyttävän ajankohtaista ja Kiinassa lienee edelleen erilaisia uudelleenkoulutusleirejä uiguureille ja muulle ei-toivotulle ainekselle. Kiinan hallinto lienee kuitenkin vähän enemmän kartalla kuin Maon aikoihin. Kiinalaista kirjallisuutta on mukava lukea ja on ilo, että Riina Vuokko on pystynyt suomentamaan teoksen suoraan kiinasta. Seuraavaksi tarttuisin kuitenkin kulttuurivallankumousaiheiden sijasta taas mieluusti johonkin modernimpaan. 
ASDF Boot by Heikki Rönkkö

Go to review page

dark fast-paced
  • Plot- or character-driven? Plot
  • Strong character development? No
  • Loveable characters? It's complicated
  • Diverse cast of characters? No
  • Flaws of characters a main focus? No

4.0

Heikki Rönkön sanaton sarjakuva ASDF Boot kuvaa perhe-elämää sukellusveneessä postapokalyptisessä maailmassa. Sen aloituskohtauksessa laiturilla aikaansa viettävät rähjäiset selviytyjät ilahtuvat, kun paikalle saapuu sukellusvene. Tunnelma kääntyy nopeasti, kun sukellusveneen kapteeni, perheen isä, ampuu selviytyjät. Isä ja äiti käyvät nopeasti kippaamassa raadot mereen ja sen jälkeen perheen kolmoset kutsutaan kantamaan selviytyjien tavarat sukellusveneeseen. 
 
Että sellaista perhe-elämää. Ligne claire -tyyliin piirretty sarjakuva näyttää leppoisalta, mutta on aiheiltaan synkänpuoleinen. Perhe-elämä ydintuhon jälkeisessä maailmassa ei ole helppoa, varsinkin kun sitä joutuu elämään kulahtaneessa sukellusveneessä. Äidin alkoholinkäyttö on perheelle ongelma, eikä isäkään kovin hyvinvoivalta vaikuta. Perheen tilanne kärjistyykin albumin aikana lopullisella tavalla. 
 
Sanattomuus – ja äänettömyys, ei tässä äänitehosteitakaan ole – luo omaa kummallista tunnelmaansa. ”Seikkailukertomus ilman seikkailua ja komedia ilman huumoria”, olen nähnyt tätä kuvailtavan, ja se on osuva kuvaus. ASDF Bootin tunnelma on todella vino. Kannattaa tutustua, sen verran herkullisella tavalla oudosta teoksesta on kyse. 
Taktinen vetäytyminen by Martha Wells

Go to review page

adventurous funny lighthearted fast-paced
  • Plot- or character-driven? Plot
  • Strong character development? Yes
  • Loveable characters? Yes
  • Diverse cast of characters? No
  • Flaws of characters a main focus? No

4.0

Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjat -sarjan neljäs osa Taktinen vetäytyminen saattaa päätökseen neljästä pienoisromaanista koostuvan ensimmäisen tarinakaaren. Siihen näyttäisivät toistaiseksi loppuvan myös sarjan suomennokset: Hertta on julkaissut Mika Kivimäen suomennoksia tasaiseen tahtiin puolen vuoden välein, mutta nyt kevään 2025 kuvastosta ei enää uutta Murhabotti-kirjaa löytynyt. On kuitenkin hienoa, että tämä ensimmäinen kokonaisuus saatiin suomeksi nopeaan tahtiin. 
 
Kun palasin HaveRattonin asemalle, joukko ihmisiä yritti tappaa minut. Se tuntui vain reilulta, kun otetaan huomioon, kuinka paljon olin ajatellut tappavani joukon ihmisiä. 
 
Sarjan aikaisemmissa osissa vapaan tahdon ja mieltymyksen viihdemediaan kehittänyt turvallisuuskyborgi Murhabotti on kierrellyt ympäri galaksia tehden tutkimuksiaan. Viimeksi se kaiveli Oikullinen protokolla -kirjassa GrayCris-yhtiön maankaltaistamisen varjolla tekemiä rikoksia. Nyt sen on palattava takaisin, sillä sen entinen asiakas, tohtori Mensah, on pulassa GrayCrisin kanssa. Murhabotti on tunteeton tappokone ja mistään piittamaton työkalu, mutta mikä järjestelmähäiriö tässä sitten onkin kyseessä, Murhabotti taitaa kuitenkin välittää entisestä asiakkaastaan. Olisiko kyse jopa ystävyydestä? 
 
Pelastusoperaatio tietää kunnon annoksen juonittelua ja selviytymistä tiukoista tilanteista. Murhabotti on edelleen erittäin kyvykäs ja nokkela, eikä joudu liiemmin rasittamaan itseään tavanomaisten vaarojen parissa. Nyt vastaan tulee kuitenkin aikaisempaa vaarallisempia paikkoja. 
 
Tiivis pienoisromaani ei turhia jaarittele, vaan etenee mukavan reipasta tahtia. Kivimäen suomennos on luontevaa tekstiä, josta Murhabotin ihanan hapan, mutta silti hyväsydäminen persoonallisuus paistaa läpi. Murhabotti-sarja on scifin ystäville leppoisaa ja kepeää luettavaa. Sarja kannattaa lukea järjestyksessä, sen verran selkeä ja yhtenäinen tarinan kaari kirjoista muodostuu. 
 
Englanniksi Murhabotin päiväkirjat on saanut jatkoa. Lyhyen ajan sisään ilmestyneiden neljän ensimmäisen osan jälkeen Wells piti hetken taukoa ja julkaisi sitten täyspitkän romaanin Network Effect. Myös palkintotulva on jatkunut: Network Effect voitti parhaan romaanin Nebula-, Hugo- ja Locus-palkinnot. Sen jälkeen on ilmestynyt jo kaksi muutakin teoksella. Myös tv-sarja on tulossa: Apple TV:n sarjassa Murhabottia esittää Alexander Skarsgård. Kuvaukset alkoivat keväällä 2024. 
 
Toivottavasti Hertta jatkaa vielä Murhabotti-kirjojen suomennoksia. Hyvän mielen scifin julkaiseminen sentään jatkuu: Becky Chambersin Munkki ja robotti -sarjan avaus Veisu luonnonkoneille on tämän syksyn uutuuksia ja saa jatkoa jo keväällä.

---

Martha Wells' The Murderbot Diaries series concludes its first arc with the fourth instalment, Exit Strategy. The Finnish translations by Mika Kivimäki have been released steadily but appear to pause for now, with no new entries in the 2025 catalogue. It’s a relief the initial arc was translated promptly.

The story follows Murderbot, a security cyborg with free will and a love for media, as it returns to aid its former client, Dr. Mensah, who faces danger from the corrupt GrayCris Corporation. Though a "soulless killing machine," Murderbot’s actions suggest a surprising capacity for friendship. This rescue mission ramps up the stakes with tighter plots and tougher challenges.

The novella moves briskly, with Kivimäki’s translation capturing Murderbot’s sharp, sardonic personality. The series is light yet engaging sci-fi, best read in order for its cohesive story arc.

In English, The Murderbot Diaries continues with the full-length novel Network Effect, which won major sci-fi awards. The franchise has also expanded to include further sequels and an Apple TV series starring Alexander Skarsgård, currently in production. Hopefully, Finnish translations will resume, but for now, readers can enjoy other uplifting sci-fi, such as Becky Chambers' Monk & Robot series.