Aloitetaan kannesta: yksi suosikeistani, Jenni Saari, on taiteillut Hukka nukka tukalle upean kannen. Mielenkiinto herää oitis. Miia Toiviolta olen aikaisemmin lukenut vain kymmenisen vuotta sitten ilmestyneen Pysty hiljaisuus -kokoelman (joka sekin oli ulkoasultaan Jenni Saaren kaunista kädenjälkeä), jonka koin kiehtovaksi, mutta vaikeaksi. 

 

Samoilla kiehtovanvaikeilla linjoilla Hukka nukka tukkakin kulkee. Nimi kuulostaa lapselliselta ja jotain lapsekkuutta ja leikkisyyttä tässä kokoelmassa onkin. Mukaan on sekoitettu iso annos Punahilkkaa ja sutta, mutta paljon muutakin. Sivuilla on toisinaan yksittäisiä säkeitä, toisinaan runot valuvat proosakertomuksina. Otsikoituja, nimettyjä runoja riittää, samoin määrittelemättömämpää runovirtaa. Toivio ripottelee sivuille myös alaviitteitä. 

 

Kokoelma on jaettu osioihin, joiden nimetkin ovat jo kiinnostavia: ”Jotain pientä”, ”Oikein nätillä käsialalla”, ”Sinun onnettomuutesi nimi”, ”Tavallisia asioita: Kertomus dodosta”. Sivuilla puhutaan paljon kertomisesta ja kertomuksista, kertomukseksi tulemisesta ja kirjoittamisesta. Lukijalle, joka nauttii kirjallisista palapeleistä, asioiden sommittelemista ja vetävästä tunnelmasta, Hukka nukka tukka on antelias ja runsas kokoelma ainesta.