Heikki Kännö on kirjoittanut jo useita kirjoja, jotka kulkevat suurin piirtein samoilla laduilla: niissä yhdistyvät historialliset aiheet ja todelliset henkilöhahmot, esoteeriset elementit ja unenomaiset käänteet. Tällä kertaa keskeisenä todellisena hahmona on kirjan kanteen omakuvallaan päässyt taidemaalari Egon Schiele (1890–1918). Schiele oli ristiriitainen ja värikäs hahmo, taiteilijana sekä taidokas ja kiinnostava, että myös jokseenkin ongelmallinen – eikä vain tämän päivän mittapuulla. 

 

Oiva hahmo siis. Mukana on myös Ludwig Wittgenstein, joka jää tosin hieman sivuosaan: kirjan kehyksenä fiktiivinen Julian kertoo äitinsä ja sukunsa vaiheista vieraaksi tulleelle Wittgensteinille. Mukaan mahtuu myös wieniläinen filosofi Moritz Schlick, jonka todellinen murha kytkeytyy myös kirjan tapahtumiin. Siihen päälle Kännö rakentaa sitten kaikenlaista hyvin kummallista, niin että koko tarinan kertomiseen tarvitaan lähes 700 sivua. 

 

Kirjan perusidea, Julianin äidin erikoinen elämä, on mielenkiintoinen ja osaltaan oikeuttaa kirjan runsaan sivumäärän. Kädet on silti kovin runsassanainen, ja sillä kestää hyvinkin 150 sivua päästä kunnolla käyntiin. Kansien välissä on paljon materiaalia ja osa siitä on hyvinkin kiinnostavaa, mutta kokonaisuudesta ei rakennu yhtä lumoavaa kuin Kännön parhaissa romaaneissa. Esoteerisen ja historiallisen yhdistelmässä on hyvät hetkensä, mutta jotenkin kirjan rakenne jättää silti vähän toivomisen varaa. 

 

Omat suosikkini Kännön tuotannosta ovat ne ääripäät, alle 400-sivuinen esikoisteos Mehiläistie ja yli tuhatsivuinen järkäle Ihmishämärä. Kummankaan asemaa Kädet ei horjuta: sillä ei ole lyhyemmän kirjan ytimekkyyttä, eikä valtavan eepoksen palkitsevuutta.  Käsiä kelpaa kuitenkin suositella Kännön tuotannon ystäville, jotka tietävät, mihin lähtevät, sen verran uskollinen taiteilija on tässä tyylilleen.