4.5 stars

If you think your own family is fucked up, I recommend reading this book, because you might suddenly feel much more grateful for what you have. It was very interesting to be part of the daughter’s spiral. Sometimes it would get repetitive, but all in all it was a very good analysis of gender roles and toxic family relationships.

I fell in love with Vigdis Hjorth while reading Will and Testament, which I read literally with baited breath - I had never read a novel full of such tense anxiety and injustice regarding family relationships, that I nearly felt ill. And this my glowing review of that novel! I want to read it again at some point, when I'm emotionally more prepared...

Is Mother Dead feels like a sequel. In it, an estranged, adult daughter tries to establish a relationship with her mother after what seems like an honest misunderstanding has soured their relationship for decades. Another novel of Hjorth's where I had to keep reminding myself to breathe while reading.

What I found especially cool about this novel was the narration: it seemed to be simultaneously two stories, where the daughter's story is told in first-person narrative, and the mother's story from a third-person narrative viewpoint - the daughter's! So often the daughter stalks the mother, imagining what is going on through her mother's head, what were the decisions she made that led to the life they ended up living. It's up to the reader to figure out how much of it is wish-fulfillment and how much reality, underlining the message of how we're able to live in such different worlds and understandings of what is going on, despite seemingly experiencing exactly the same events.

Like with Will and Testament, I put this book down with a hollow feeling of "Jesus Christ..." Not an easy read, but a great read nevertheless.

slow burn. everything escalates so quickly and so slowly. Hjorth’s writing is at its most contemplative here, repetitive, almost to the point of frustration - really effective but got old for me.
ultimately of the 3 Hjorth works i’ve read recently this is my least favorite. still great!!

Olen lykännyt Hjorthin romaanista kirjoittamista jo useamman viikon, sillä tämä teos herättää minussa kosolti ahdistusta ja epämukavuuden tunteita eli käsittääkseni onnistuu erinomaisen hyvin siinä äititytär-klaustrofobiassa, mihin se pyrkiikin.

Jo Hjorthin edellisessä teoksessa keskeisenä teemana oli teoksen naispäähenkilön suhde hänen vanhempiinsa ja Onko äiti kuollut on eräänlainen jatko-osa sille. Tällä kertaa Hjorth keskittyy kuvamaan äidin ja tyttären välistä suhdetta tai pikemminkin tyttären yrityksiä saada yhteys äitiinsä.

Tytär, kuvataiteilija, on 30 vuoden jälkeen palannut takaisin Norjaan. Hän on luvannut itselleen, että ei ottaisi yhteyttä äitiinsä, mutta ei pysty pitämään lupaustaan.

”Lapsen on voitava selvittää välit vanhempiensa kanssa, jotta hän löytää oman tahtonsa ja tiensä …”

On voitava, mutta aina se ei ole mahdollista.

Hjorthin romaanissa äitisuhde on rupi, joka pitää repiä yhä uudestaan auki. On psykologinen pakko valuttaa haisevaa visvaa välittämättä siitä, miten epätoivoisia ja tuloksettomia yhteydenottoyritykset ovat.


Äiti on karkottanut tyttärensä elämästään, eikä hän halua asioiden muuttuvan. Hän haluaa elää omassa rauhassaan ja olla tekemisissä vain päähenkilön siskon kanssa.

Mustaa on.
Mustaa ja synkkää.
Mustaa ja synkkää ja äärimmäistä.

Mieleni tekee kiljua tyttärelle: Anna jo hyvä ihminen olla. 

Mutta äidistään ei voi päästä eroon.



”Menen sisään ja satun näkemään itseni peilistä ja näen äidin hahmon, sellaiseksi vartaloni on muotoutumassa, kuin olisin muovailtavaa savea.”

Vaikka Onko äiti kuollut ei rytmiltään olekaan yhtä hypnoottinen kuin Hjorthin edellinen romaani Perintö vie se tehokkaasti mustiin, olemassaoloa uhkaavin kierteisiin. Pelastusta ei ole, sillä vaikka äiti kuolisikin jatkaa hän elämäänsä tyttäressään.

48th book of 2023.

More motherhood from the Booker International. Theme of the year, it seems. Hjorth has written a very suffocating read, an almost Bernhardian torrent from a woman who is estranged from her mother and begins stalking her. An exploration of motherhood, family, art, self-harm, the self. Interestingly enough, like when reading Bernhard, reading this in small bites didn't work. I had some time today (not just today, I've had the whole week off work), to read great chunks of it and the repetitive rambling of the narrator is far more concentrated and powerful when taken in big gulps. It isn't necessarily pleasant to read, but it did impress me. I didn't like the final page, and usually books that have lots of white space like this one don't work because I find them a little gratuitous but I didn't mind Hjorth's usage here. I'm intrigued to see what happens regarding the shortlist as this, Still Born, and Boulder, particularly, are all similar in theme.

Longlist for me so far, best to worse again:
Time Shelter
Is Mother Dead / Still Born
Boulder
Whale
Pyre
A System So Magnificent It Is Blinding
Standing Heavy

“Marguerite Duras writes somewhere that every mother in every childhood represents madness. That your mother is and always will be the strangest person you will ever meet, I think she’s right. Many people will say when talking about their mothers: My Mum was mad, no, I mean it, mad. When we remember our mothers, we laugh a great deal, and it’s funny.”