A review by elina_n
Villette by Charlotte Brontë

4.0

Kirjan tapahtumapaikkana on kuvitteellinen kaupunki Villette kuvittellisessa keskieurooppalaisessa ranskankielisessä maassa. Päähenkilö Lucy Snowe joutuu ansaitsemaan oman elantonsa, perheensä ja sukulaistensa joko kuoltua tai jouduttua varattomiksi. Se perustuu osittain Charlotte Brontën omiin kokemuksiin opettajana Belgiassa.

Lucyn epätoivoista tilannetta kuvastaa hänen 1800-luvun kontekstissa päättömältä vaikuttava ratkaisunsa jättää Englanti taakseen ja heittäytyä kohtalon vietäväksi lähtemällä ulkomaille ilman kielitaitoa, kontakteja tai varallisuutta.

Hän kuitenkin löytää paikkansa tyttökoulun englanninopettajana, mutta kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta. Ystävien tulevaisuudennäkymät ovat valoisampia ja niihin verrattuna Lucyn oma kohtalo vaikuttaa onnettomalta. Monet Lucyn kohtaamat ihmiset ovat joko käsittämättömän ilkeitä ja julmia tai ajattelemattomia muiden tunteita kohtaan, eikä kirjan loppupuolen käänteet olleet tämän takia mielestäni järkeenkäypiä.

Tätä kirjaa on kehuttu Charlotte Brontën parhaimmaksi. Itselleni viime kesänä luettu Jane Eyre kolahti enemmän. Villette oli mielestäni epätasaisempi kokonaisuus. Lucyn periksiantamattomuus ja resilienssi kuitenkin lämmittivät ja kirjan kieli oli jälleen uskomattoman kaunista.