Ensimmäisenä Tuhkimoleikkauksessa pysäyttää kansikuva. Jussi Karjalaisen taiteilema kansi on hätkähdyttävä, kiehtova ja vaatii lähempää tarkastelua, jotta hahmottaa, mitä kaikkea se sisälleen kätkee. Siitä onkin sitten hyvä sukeltaa Jenna Viron esikoisromaanin pariin. 

 

Romaani on rakennettu oopperaillan muotoon. Tarina näytellään kuvitteellisen oopperan lavalla, mikä asettaa omat reunaehtonsa tarinankerronnalle (jos oopperamaailma on vieras, Minna Lindgrenin Minun oopperani on erinomainen johdatus siihen). Romaanin taustalla soi Gounod’n ooppera Faust – lukujen alussa tosiaan kerrotaan aina, mikä oopperan kohta kulloinkin soi – ja oopperan librettoakin hyödynnetään osana kirjaa. 

 

Ooppera sijoittuu nimettömään ja mitättömään valtakuntaan, jossa pikkukaupungin laidalla olevassa kartanossa asuvat madame Beauregard ja hänen tyttärensä Magdalena. Heidän kellarissaan majailee pahamaineinen kirurgi, herra G, jota ei hyväksytä, mutta jota madame Beauregardin on pakko majoittaa akuutin köyhtymisen seurauksena. 

 

Tapahtumat saavat alkusysäyksensä kartanossa pidetyistä juhlista, Magdalenan syntymäpäivistä, joihin saapuvat kaikki silmäätekevät. Valitettavasti myös kutsumattomia vieraita: upeat paroni ja paronitar Oliveira ja valitettavasti myös koko juhlaväkeä kauhistuttava herra G. Juhlat äityvät vallan mellakaksi, mutta lopulta herra G julistaa tavoitteensa: hän aikoo operoida jostain naisesta maailman kauneimman naisen ja sen jälkeen kaikki ryömivät herra G:n kartanon ovella anelemassa pääsyä operoitavaksi. 

 

Tarina on vauhdikas, hämmentävä ja riehakas. Puheenvuoron saavat paitsi ihmiset, myös esineet ja ruokalajit. ”Pah! Jokainen voi kuvitella taivaan! Ottakaa minua, jos kaipaatte jotakin tajunnanräjäyttävää, sanoin kuvaamatonta, käsittämätöntä!” yltyy laulamaan tryffelikonvehti. Taustalla pauhaa oopperamusiikki. Kokeilinkin tätä, itse asiassa, ja nimettyjen oopperakappaleiden kuunteleminen lukemisen taustalla toimi oikein hyvin. Siinä on vain oma vaivansa, kirja kun ei seuraa oopperaa mitenkään järjestyksessä. 

 

Kiinnostavaa on pohdiskella, miksi juuri Faust ja miten Tuhkimoleikkaus eroaa pohjatarinasta. Gounod’n ooppera perustuu tietysti Goethen näytelmään Faustista, joka myy sielunsa paholaiselle saadakseen tietoa ja valtaa. Gounod keskittyy oopperassaan Faustin suhteeseen Margueriteen, siinä määrin, että Encyclopedia Britannican mukaan monet saksalaiset eivät edelleenkään kutsu oopperaa Faustiksi, koska se ei heidän mukaansa edusta saksalaisille niin rakkaan Goethen teosta. Ooppera keskittyykin Faustia enemmän naispääosaansa, mikä vastaa Tuhkimoleikkaustakin, jossa huomion keskipisteenä on Magdalena. 

 

Tuhkimoleikkauksessa Faust-hahmoja on oikeastaan mahdollista nähdä kaksi. Toinen on tietysti herra G, jonka suunnitelmien taustalla hääräilee oopperan johdannon esittävä mystinen leopardihahmo. Toisaalta Magdalenakin on yhdenlainen Faust herra G:n Méfistofélèsille. Oopperan libretosta Méfistofélès’n vuorosanoja on kirjassa laitettu leopardin, mutta myös kauneudenhoitotuotteiden suuhun. Muutenkin roolitusta on vähän muutettu: Magdalena on saanut Faustin vuorosanoja, sopraanolle kuuluva Thulen kuningas -aaria on taas saanut lausujakseen herra G:n. 

 

Kaikkiaan Tuhkimoleikkaus on villi kirja. Se on hätkähdyttävä ja odottamaton. Valittu tyyli jakaa varmasti mielipiteitä – eivät kaikki oopperastakaan pidä – ja siksi näkisinkin tässä herkullisen lukupiirikirjan. Puhuvat esineet tuovat mielleyhtymiä Anu Kaajan Rusetin suuntaan; Kaajan tuotannosta tälle voisi vertauskuvia katsellakin, joskin Leda lienee tyyliltään lähempänä kuin Rusetti. Yhtä kaikki tämä on kovin harvinaislaatuista riehumista kotimaisen kirjallisuuden kentällä, tällaista oopperaestetiikkaan nojautuvaa tekstiä en muista koskaan lukeneeni. Se yksin on jo vankka syy suositella tätä erityisesti kaikennähneille kirjallisuudenystäville. Tämä on jotain uutta!