Mitenhän tämän nyt muotoilisi. Kaunis tarina, vahva kertomus, suurten tunteiden näyttämö. Äidinrakkaus, joka ylittää kaiken muun, sota ja sen äärettömät vääryydet, raakuus ja toivo samassa hetkessä. Tätä kaikkea Kulta-aika oli, mutta se oli sitä aivan valitettavan huonosti kirjoitettuna. Se oli alleviivaava, se ei antanut lukijan ymmärtää itse. Se ratkaisi toisen puolesta, paljasti ennen kuin olisi ollut tarve ja jätti kertomatta sen, mikä kaikesta lopulta olisi tehnyt inhimillistä. Sillä oli mahdollisuutensa, mutta kovin korkealle se ei yltänyt. Harmi. Tämä kun oli kirja, josta olisin halunnut pitää enemmän, ihan jo sen tarinan ja historiakuvansa vuoksi.