Tästä on vaikea puhua on esseekokoelma, jossa Emilie Pine avaa oman elämänsä vaiettuja aiheita, joista on ollut vaikea puhua. Hän avaa teksteissään isänsä alkoholismia, omaa lapsettomuuttaan, keskenmenoa ja Irlannin aborttilakeja, hän kirjoittaa tyttöydestä ja raiskauksista, kuukautisista ja naisten kehoista, sovinismista ja uupumuksesta, ja hän kirjoittaa sen kaiken naiserityisyyden huomioiden. 

Pine kirjoittaa avoimesti ja rehellisesti, hän laittaa itsensä likoon teksteissään. Yksinkertaisesti rakastan sitä, kun naiset kirjoittavat omasta elämästään, naiseudesta, elämästä. En ehkä kyllästy siihen ikinä, vaikka aiheet ovat usein samoja. Toisaalta aiheet ovat niitä, josta on vuosia vaiettu. Olen elähdyttävää, kun niistä ei enää vaieta, vaan ne kirjoitetaan auki, muiden luettavaksi, vertaistueksi tai kertomaan, että näistä voi ja saa ja pitää puhua.

Pinen kirjassa ei olekaan sinänsä mitään uutta, eikä se minua lukijana ravistellut suuresti, enkä kokenut suuria oivalluksia, mutta nautin kirjan lukemisesta ja luin sitä mielelläni. Kirja on oikein hyvä.

Pidin erityisesti siitä, miten helppo- ja nopealukuista tekstiä Pine on kirjoittanut. Joidenkin yhteiskunnallisten ja feminististen teosten parissa kun joutuu totetamaan, että tämä ei ole kaikille, niin tämän äärellä voi todeta, että tämä sopii kaikille. Tällaisia tekstejä kaivataan yhä lisää.