Scan barcode
A review by msaari
Mies ja merilehmä : Luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka by Aura Koivisto
5.0
Hieno kuvaus 1700-luvun löytöretkeilystä; ei voi kuin hämmästellä ihmisen vimmaa tutkia elinympäristöään, hinnasta viis. Olosuhteet ovat olleet todella ankarat, mutta niin vain on tutkittu ja kartoitettu äärimmäisiä seutuja. Steller on mielenkiintoinen hahmo, jossa on aivan tarpeeksi rosoa ja ristiriitaa, jotta miehestä saa kiinnostavan elämäkerran.
Kirjalla on myös painavaa sanottavaa ilmastonmuutoksesta ja eläinten sukupuutoista. Koivisto nostaa esiin tärkeän harhan: ihmisillä ei ole käsitystä, miten runsaasti eläimiä on aikaisemmin ollut, joten nykyiset todella pienet määrät eivät tunnu niin pieniltä miltä niiden pitäisi tuntua. Kukaan ei vain voi muistaa, miten suuria määriä eläimiä on ennen ollut.
Esimerkiksi Suomen metsokannoista on kadonnut 1960-luvulta 1990-luvulle arvioiden mukaan jopa yli 75 prosenttia ja määrä on sen jälkeenkin vain vähentynyt. Silti puhutaan hyvistä ja huonoista metsäkanavuosista ja kantojen vaihtelusta ja metsästysaikoja vain pidennetään – vaikka lintukannat ovat romahtaneet. Romahdus vain etenee ihmismuistin mittarilla niin hitaasti, että sitä on helppo pitää normaalitilana.
Siksi onkin hyvä, että joku muistelee menneitä ja perehtyy vaikkapa näihin 1700-luvun kuvauksiin lohijoista, joihin ei voinut harppuunaa iskeä osumatta kalaan, vuonoihin täynnä valaita, Pohjois-Suomea, jossa ihmiset saivat päivittäisen elantonsa metsäkanalinnuista talvisaikaan.
Hieno ja tärkeä kirja.
Kirjalla on myös painavaa sanottavaa ilmastonmuutoksesta ja eläinten sukupuutoista. Koivisto nostaa esiin tärkeän harhan: ihmisillä ei ole käsitystä, miten runsaasti eläimiä on aikaisemmin ollut, joten nykyiset todella pienet määrät eivät tunnu niin pieniltä miltä niiden pitäisi tuntua. Kukaan ei vain voi muistaa, miten suuria määriä eläimiä on ennen ollut.
Esimerkiksi Suomen metsokannoista on kadonnut 1960-luvulta 1990-luvulle arvioiden mukaan jopa yli 75 prosenttia ja määrä on sen jälkeenkin vain vähentynyt. Silti puhutaan hyvistä ja huonoista metsäkanavuosista ja kantojen vaihtelusta ja metsästysaikoja vain pidennetään – vaikka lintukannat ovat romahtaneet. Romahdus vain etenee ihmismuistin mittarilla niin hitaasti, että sitä on helppo pitää normaalitilana.
Siksi onkin hyvä, että joku muistelee menneitä ja perehtyy vaikkapa näihin 1700-luvun kuvauksiin lohijoista, joihin ei voinut harppuunaa iskeä osumatta kalaan, vuonoihin täynnä valaita, Pohjois-Suomea, jossa ihmiset saivat päivittäisen elantonsa metsäkanalinnuista talvisaikaan.
Hieno ja tärkeä kirja.