My Picture Diary oli todellinen yllättäjä. 

Fujiwara Maki on aloittanut kuvapäiväkirjan tekemisen kirjatakseen ylös lapsensa pikkulapsiajan tapahtumia ja elämää niin, että aikuiseksi kasvettuaan Fujiwaran lapsi voisi lukea teosta. Valokuvien ottaminen ja teettäminen kun oli liian kallista köyhälle perheelle.

Päiväkirjan alku on täynnä kuvia ja tekstejä melko tavanomaisesta pikkulapsiarjesta, ja alkuun hieman hämmennyinkin sarjakuvan yksinkertaisuudesta. Aika pian päiväkirja kuitenkin muuttuu tunnelmaltaan, ja Fujiwara kuvaa melko raadollisesti arkeaan. Hänen miehensä mielestä naisen paikka on kotona kotitöiden ja lapsen parissa, ja mies päättää lähes kaikesta. Omaa aikaa, ammattia tai uraa ei ole. Sävyt muuttuvat vielä synkemmiksi, kun Fujiwara kuvaa lähisuhdeväkivaltaa, miehensä mielenterveyshaasteita ja ohimennen mainitsee omasta sairaudestaan.

Fujiwara Maki on itse sanonut, että ei taida sanoa päiväkirjassa yhtään hyvää asiaa miehestään. Kun on lukenut päiväkirjan loppusanat, jossa on avattu Fujiwaran omaa historiaa ja elämää, sekä hänen miehensä töitä ja sanomisia, niin jää vain miettimään miten paljon Fujiwara on teosta sensuroinut. Loppusanoissa Fujiwaran miestä ei varsinaisesti ylisttyssanoin kuvata, vaan hänestä saa hyvin naisvihamielisen ja kontrolloivan kuvan.

Luin tätä rinnakkain Taiteen historia ilman miehiä -kirjan kanssa ja nämä toimivat hyvin teosparina. Fujiwara Maki on ollut taiteen tekijä melko olemattomiin viedyistä puitteista huolimatta. Hän on hienosti tallentanut omaa naisen rooliaan suhteessa, jossa mies on dominoiva. Vaikka ensin alkuun koin teoksen hieman yksinkertaisena, niin viitekehyksen huomioiden tajuaa miten hieno se lopulta on. Vaikka Fujiwara Maki ei täysin tuntematon tekijä olekaan, jää hän miehensä varjoon - ja ilman mitään syytä.