Suomennos oli hämmentävä. Ehkä ne ovat tyylikeinoja tai en vain ymmärtänyt, mutta lukukokemusta haittaa, kun jatkuvasti ilmaisut särähtävät korvaan. Puhutaan jonkun ensimmäisestä rodeosta; henkilö, jota alkuperäisteoksessa kuvaillaan ja nimitetään sanoilla 'strawberry blond man-bun' suomennetaan mansikanvaaleaksi hipster sämpyläksi; yleinen kirosana on paskapökäle ja joku on hullumpi kuin lepakonpaska (batshit crazy?).

 
Itse kirjasta: Seuraamme New York Cityn kaupunginosien ihmisavatareja,  jotka ilmentävät suurkaupungin monimuotoisuutta. 
Hahmot olivat mukavan ristiriitaisia ja oli mielenkiintoista, kuinka välillä ihmisen kauheista piirteistä tuli ominaisia ja "hyödyllisiä", osa tarvittavaa kokonaisuutta. 
Tarina oli värikkäiden kertojiensa vuoksi hauska ja myös sivuhenkilöt olivat huippuja,

(eräs lempparihahmoni oli perinteisen Checker-taksin kuljettaja Madison, tosin luultavasti siksi, että kuvittelin hänet Roundabout-pelin Georgioksi ("the worlds first revolving limousine driver"). Heillä oli samanlaista hällä-väliä ja auttamisen asennetta. 

Valkoinen ja kirkkaus oli pahuuden ilmikuva, mikä on tietysti myös käänteinen kerrontaperinteen musta/pimeys=paha logiikalle, jota on ihonväriinkin sovellettu.
Kirjan yksi ydinkuvaus on, kuinka ennakkoluulot ja oletukset tuhoavat meitä (yksilöitä, yhteisöjä, yhteiskuntia) sisältä päin ja vain ruokkivat yhteisiä vihollisiamme. 

Pelko, että ihmisyys tuhotaan kosmisessa maailmojen sodassa / pelko, joka syntyy kaikesta siitä "normaalista" tai normaaliksi hyväksystä (kauheista ja epämukavista asioista), jota arkemme ihmisinä ihmisten keskellä on.