Informatiivinen ja kirjoittajan omakohtainen teos, jossa käsitellään naisten autismia.
Haluaisin sanoa, että on aivan käsittämätöntä, miten vähän naisten autismia on tutkittu, miten huonosti se tunnetaan ja tunnistetaan. Välillä on ajateltu, että naisilla ei voi olla autismia ilman selkeitä ja vaikeaksi määriteltyjä kehityshäiriöitä, toisin kuin miehillä. Naisten autismin tunnistamista varten ei ole vieläkään edes kunnon työkaluja. Niin, haluaisin sanoa sen olevan käsittämätöntä, mutta kun elämme patriarkaattisessa miesten maailmassa, niin eihän tässä mitään uutta tai ihmeellistä ole. Samaan jonoon menee kaiken muun kanssa.

Kirja on informatiivinen, kantaa ottava ja henkilökohtainen. Kirja on hyvä sekoitus teorioita, mielipiteitä ja henkilökohtaisia kertomuksia. Pidin siitä, että kirja ei ollut hurjan pitkä. 

Kokonaisuus on kuitenkin hieman sekava, enkä aivan saanut kaikista pointeista kiinni, vaan olisin kaivannut, että joitain asioita olisi avattu enemmän. Kirjan binäärisyys myös häiritsi, mutta ymmärrän, että tässä kontekstissa se oli ihan perusteltua. Sen sijaan neuroepätyypillisten vertaaminen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön ja väittäminen, että jälkimmäisten asiat ovat paremmin tai jotenkin itsestänselvyys särähti ja pahasti, koska sehän ei pidä paikkaansa. Miksi tällainen vertaus on tehty?

"Mielestäni nykyaika on ristiriitainen. Neuropsykiatrisista diagnooseista tiedetään yhä enemmän, mutta ihmisillä on yhä vähemmän tilaa olla erilaisia."