Sain Hjorth-kuumeen edellisestä teoksesta, joten tähän oli pakko tarttua pikimmiten. Onko äiti kuollut ei emotionaalisesti yltänyt mielestäni täysin samoihin sfääreihin kuin [b:Perintötekijät|50694645|Perintötekijät|Vigdis Hjorth|https://i.gr-assets.com/images/S/compressed.photo.goodreads.com/books/1580157102l/50694645._SY75_.jpg|52696208], joskin jälkimmäinen oli minulle niin järisyttävä kokemus, että se on ehkä hyväkin asia. Tästä teoksesta puuttui ehkä sellainen keskeinen, selkeähkö konflikti, jonka ympärillä narratiivi olisi voinut pyöriä. Nyt saatiin ehkä palasia sellaisesta, muttei koko kuvaa. Se oli varmasti Hjorthin tarkoituskin, mutta minulle lukijana toimii hieman selkeämpi, ehyempi kokonaisuus. Tunteellinen lataus on kuitenkin Hjorthin proosassa valtava, ja teoksen "kliimaksi" sai minut lähes haukkomaan henkeäni. En voi sanoa nauttineeni lukukokemuksesta, sillä Hjorthin teokset ovat raskaita eivätkä tyypillisellä tavalla nautittavia, mutta Onko äiti kuollut oli kuitenkin lukukokemuksena hieno, syvällinen, erittäin inhimillinen. Toivottavasti Hjorthin teoksia käännettäisiin lisää, tätä tarvitsen enemmän.