"I really enjoyed it" is all I said about this in my journal from 1985.

This was one of my favorite books when I was young--I remember it was one of the books I checked out at the great old town library on my own. Around the same time I also got Island of the Blue Dolphins. Both of them rocked my world and really stayed with me, and I think maybe even shaped me at that age. I just started reading it with my kids. It is not for the faint of heart--it starts with the boy being afraid of his imminent death.

We just read it as a family. My kids loved it. I read one review that said it can be hard for parents, and I think this is true. The story STARTS with the difficult topic of the death of children. And yes, the idea of what happens after death is fantasy-like, but it is not just pretty and it gives rise to some good discussion. I like that it just jumps right in.

Also, it is very Euro/Scandanavian in terms of feelings--which can also be tough for Americans. For instance, the characters can be frank in what I would think of as self-deprecation, but I think they see as honesty.

Great romping adventure story in the afterlife! Hard to beat that!

En koskaan lukenut tätä lapsena ja nyt kyllä harmittaa, koska päällimmäinen fiilis on vaan että HALUAN TIETÄÄ miten olisin kokenut tämän silloin!?

Aloin kuunnella tätä 5-vuotiaani kanssa ja piti jättää kesken, koska hän sai heti alkuun ihan jäätävän itkukohtauksen joka kesti melkein tunnin ja jonka aikana piti loputtomasti vakuutella, että kukaan ei (todennäköisesti) ole kuolemassa nyt eikä vielä pitkään aikaan, ja vaikka yleensä nautin vaikeistakin keskusteluista lapsen kanssa niin hän oli tämän seurauksena jotenkin niin pohjattoman lohduton että en lopulta tiennyt mitä tehdä tai sanoa. .. Mutta siis kuuntelin kirjan sitten itsekseni loppuun, ja jäi kyllä jotenkin tosi jännä fiilis, eikä mitenkään pelkästään myönteisellä tavalla..?

Periaatteessa tää oli monessa mielessä kaunis ja jännittävä tarina ja tässä oli tärkeitä teemoja, mutta en ihan allekirjoita sitä miten tässä käsitellään kuolemaa - ja itsemurhaa?? Tietysti tää oli fantasiaa, ja varmasti omaankin lukukokemukseeni vaikutti se miten lapsi tähän suhtautui, eikä tämä nyt välttämättä ole ihan vielä herkälle 5-vuotiaalle sopiva, mutta .. jotenkin vaan, apua??

Pitää ehkä lukea tää jossain kohtaa uudelleen.

Het is geen geheim dat ik het niet moet hebben van sprookjes, fantasy-verhalen vol draken en geesten, vampieren en zo meer. Als het niet "kan", dan hoeft het voor ondergetekende nuchtere economist niet meer. Maar zo af en toe, zo heel af en toe, is er een boek in dat genre dat me toch ontzettend kan bekoren. Ik had dat destijds met de Harry Potter reeks en nu opnieuw met "Bröderna Lejonhjärta" van Astrid Lindgen (de gebroeders leeuwenhart in het Nederlands).

Het was tijdens de Zweedse les dit jaar dat we de eerste twee hoofdstukken van dit boek lazen. Daarin maakten we kennis met de broertjes Jonathan en Karl - SKorpan - Leeuwenhart. Speelt het eerste hoofdstuk zich nog af op onze aardbol, lijdt Karl aan een dodelijke ziekte en liet vader Leeuwenhart de broertjes alleen achter bij hun moeder; komen we vanaf het tweede hoofdstuk beide jongeheren gezond en wel tegen in Nangijala - het hiernamaals. Ja, ook Jonathan liet immers het leven (ik verklap niet hoe). In Nangijala zijn beide broertjes kerngezond en leven ze in een prachtige vallei, waar ze rondrijden op hun paarden en naar hartelust kunnen zwemmen in meren en kampvuren maken - alles waar de ziekelijke Skorpan op aarde van droomde.

Helaas is hun vreugde van korte duur. Want naast het vrolijke, mooie kersendal waar de broertjes wonen, is er in Nangijala ook het stekeldoorndal; waar de inwoners bedreigd worden door de boze Tengil en Katla, een gigantische draak. De inwoners kunnen het dal niet meer uit door de hoge muur die Tengil bouwde, en ze lijden honger aangezien Tengil 90% van alle landbouw opeist. Hij tiranniseert en heerst. En dat is tegen de zin van Jonathan en zijn vrienden uit het Kersendal.

Jonathan, Skorpan en hu vrienden komen zo in allerlei gevaarlijke avonturen terecht om de inwoners van het stekeldoorndal te bevrijden. Ze vechten, klauteren door ondergrondse gangen, helpen mensen ontsnappen enz…. En zoals het in alle sprookjes hoort, zegeviert het goede in het eind.

Een schitterend kinderboek - ja, zelfs mét draken en consoorten - met vooral heel veel inhoud zodat het eigenlijk ook voor volwassenen best leuk om lezen is. Voor kinderen waarschijnlijk niet meer dan een spannend verhaal. Voor de volwassen een verhaal over vriendschap, liefde tussen broers, over goed en kwaad, over leven na de dood enz.

Met draak en al supergraag gelezen!

Ich musste dieses Buch für mein Kinder und-Jugendbuch Seminar lesen und hätte es eigentlich auf Deutsch lesen müssen, aber wegen Corona, musste ich die Bulgarische Ausgabe lesen :/ Das Buch hat mich auf jeden Fall in einigen Aspekten sehr überrascht. Es behandelt Themen die ich normalerweise nicht in einem Kinderbuch so offensichtlich besprochen erwartete, trotzdem fand ich es gelungen, da es immer noch „versteckt“ genug besprochen wurde. Auf jeden Fall nicht mein Lieblingskinderbuch, aber ich bereue es nicht es gelesen zu haben.

Mikä on kirja, jossa on lohikäärmeitä, pettureita, eeppisiä taisteluita ja lause: "Yö oli pitkä kuin ikuisuus ja kauhuja täynnä." Ei, kyseessä ei ole George R.R. Martinin Game of Thrones-sarja vaan Astrid Lindgrenin klassikkosatu veljesrakkaudesta sekä hyvän ja pahan taistelusta, Veljeni, Leijonamieli.

Lindgrenin kirjat olivat lapsuuteni suosikkeja, kuten varmaan monen muunkin. Veljeni, Leijonamielen lisäksi Ronja ryövärintytär ja Mio, poikani Mio tekivät suuren vaikutuksen, ja luinkin ne useampaan kertaan ala-asteen aikana.

Veljeni, Leijonamieli kertoo kahdesta veljestä, 13-vuotiaasta Joonatanista ja 10-vuotiaasta Kaarlesta. Tarina kerrotaan Kaarlen näkökulmasta. Hän on sairas pieni poika, joka viettää päivänsä lepäämällä sängyssään. Joonatan kertoo pikkuveljelleen, jota kutsuu hellyyttävästi Korpuksi, maailmasta nimeltään Nangijala, jonne ihmiset menevät kuoltuaan. Molemmat pojat tietävät, että Kaarle on lähellä kuolemaa, mutta yllättävän tulipalon vuoksi Joonatan lähteekin Nangijalaan ensimmäisenä, pelastettuaan ensin Kaarlen. Joonatan kuitenkin lupaa tulla pian kyyhkysenä noutamaan Kaarlenkin Nangijalaan.

Eikä aikaakaan, kun pojat ovat taas yhdessä. Kaarlen mielestä isoveli on kuin satuprinssi, niin kaunis ja rohkea. Heillä on oma pieni talo Kirsikkalaaksossa, joka on kirsikankukkien valkoisen ja ruohon vihreän täplittämä. Kaarle ei ole enää sairas ja hänen jalkansa ovat suorat ja voimakkaat. "- Täällä Nangijalassa kai jokainen saa kaiken mitä on ikänä toivonut." (s. 36) Nangijala ei kuitenkaan ole sellainen onnela kuin aluksi kuulostaa, sillä läheistä Ruusulaaksoa hallitsee ilkeä Tengil ja Joonatan on mukana laakson vapautuksen puolesta taistelevassa kapinallisten joukossa.

Ehkä kaikki oli määrätty jo satujen esiaikoina. Ehkä Joonatan jo silloin määrätiin Ruusulaakson tähden Orvarin pelastajaksi. Ja ehkäpä oli olemassa joitakin salamyhkäisiä satuolentoja, jotka ohjasivat askeliamme meidän sitä tietämättä. (s. 217)

Onko Nangijala unta vai oikea, kuolemanjälkeinen paikka, on lukijan päätettävissä. Vauhdikas seikkailu ei välttämättä sovi aivan pienimmille lukijoille, mutta esimerkiksi ääneen luettaessa kirja toimii hyvin. Kaarlen naiivius on hänen rajoittuneen kokemusmaailmansa vuoksi hyvin uskottavaa.