En virkelig god bog af den klassiske slags. Ikke en krimi, ikke en thriller, ikke sci-fi eller soft-porn, men heller ikke højpandet. Med lidt god vilje kan man måske kalde den en historisk roman, men det er ikke det, der falder mig først ind, når jeg skal beskrive den, selvom den foregår i Finland i mellemkrigsårene.

Jeg har bestemt ikke været lige begejstret for alle vinderne af Nordisk Råds Litteraturpris, men forrige års, Kim Leine, og sidste års falder i den grad i min smag. Til gengæld brød jeg mig hverken om Lars Saabye Christensen eller Sofi Oksanen, selvom jeg godt ved, at mange af mine litterære venner er vilde med dem begge. En del har jeg slet ikke læst. Det skader i hvert fald ikke at få læst en bog eller to (der ikke er en svensk krimi) fra vores egen del af verden, jeg er selv meget slem til at vælge bøger på engelsk og derfor engelske eller amerikanske forfattere.

En anmelder inde på Saxo.com skriver, at hun godt kunne lide bogen, men at den sidste del af den blev ødelagt for hende, fordi hun gættede plottet. Det fatter jeg så slet ikke. I en ordentlig roman er plottet selvfølgelig vigtigt, men det er da ikke det afgørende? For mig betød det kun lidt, hvem "skurken" var - det var den psykologiske indlevelse i de to stille eksistenser, der er hovedpersoner i bogen, samt beskrivelsen af den anspændte situation i 1938 i et land, der deler grænse med Rusland (dengang Sovjetunionen). Hvis man var mod tyskerne, var man per automatik med russerne, som man havde et (velbegrundet) anstrengt forhold til! (Os eller dem retorikken er ikke ny).

Bogen er mundret oversat til dansk (fra svensk). Jeg er i tvivl om, hvorvidt det er Saxos e-bogslæser eller Batzer & Co.'s e-bogsformat, der ikke er godt, men faktum er, at når man forstørrer teksten lidt op, så hopper typografien. Jeg behøver ikke udpensle, hvor irriterende det er, vel? Jeg har ikke tidligere læst noget i e-bogsformat fra Batzer (tror jeg da), og det var første gang, jeg prøvede Saxo's læser, som i lighed med Riidr's ikke kan huske, hvor langt jeg er kommet på tværs af devices.

Tämä todella oli jotain erilaista, mitä lempikirjailijaltani Westöltä olin odottanut. Vaikuttava, vahva, todentuntuinen. Pitää ehkä sulatella hieman ennenkuin osaan antaa tähtiä, häälyy vahvasti neljän ja viiden välillä tällä hetkellä.

Vahvaa kerrontaa. Westö rakentaa hahmonsa ja miljöönsä hyvin harkitusti, uskottavasti ja tyylikkäästi. Vaikka en Helsingissä ole koskaan asunutkaan, miljöön kuvaus toi tunteen, kuin kävelisin mukana tarinassa kartta kädessä.

Tartuin Kangastukseen vasta nyt, sillä en ole aiemmin suuremmin innostunut Westöstä. Tämä kirja kuitenkin ansaitsee hehkutuksensa! Kangastus 38 kuvaa taitavasti 30-luvun Helsinkiä ja tulenarkaa väliaikaa vuoden 1918 sodan repimässä maassa ja yhteiskunnassa, jossa uuden sodan uhka lepää jo horisontissa. Romaanin keskushenkilöitä edustavat porvarillinen asianajaja Thune ja tämän konttoristi, työläistaustainen rouva Wiik. Punaisten vankileirin kauhuista selvinnyt rouva Wiik joutuu Thunen palveluksessa ollessaan kasvokkain traumaattisen menneisyytensä kanssa, mikä johtaa väistämättä tragediaan.

Romaani pitää otteessaan loppuun asti ja muistuttaa paikoin jopa trilleriä. Kirjasta jäi parhaiten mieleeni yksittäinen, rouva Wiikin suuhun kirjoitettu lause: "Oikeudenmukainen kohtelu on etuoikeus", minkä voisi lukea myös koko kirjan motoksi. Romaani pohtii kiinnostavasti ja koskettavasti oikeudenmukaisuutta, epäoikeudenmukaisuutta, hirmutekoja ja ihmisen luontoa ja kykyä pahuuteen. Ja sitä, millaisesta taakasta ja kuinka pimeistä ajanjaksoista ihmismielen on mahdollista selvitä. - Tai olla selviämättä.

Taustatutkimuksensa Westö on tehnyt hyvin ja miljöö loistaa, mutta hahmot jäävät aika sileiksi: jos heistä kerrotaankin, tarinateknisistä syistä ei mennä kovin pitkälle taaksepäin eikä psykologisesti syvälle. Kuitenkin hahmonrakennus on yleensä Westön vahvinta alaa.

Jotenkin romaani tuntuu myös välttelevän lukijan ärsyttämistä, ikäänkuin kirjoitettu toiveena että sen lukeminen miellyttäisi, tärppejä ja miellyttäviä sattumia. Se ei minua miellytä.