For me, it was not compelling. I felt sympathy for Mathilda but that was pretty much the most feeling the book elicited. It was honestly… boring. And I like the main ideas that the novel claims to portray—anticolonialism (where? The writing seems to be relatively colonial tbh), women’s struggle for autonomy (this seems to be one woman’s personal circumstance), interracial marriage (what is the author’s comment on it?). In putting down my thoughts, I see that one of the main issues I’m having is that it seems specific to this one set of characters, many of whom are barely mentioned and then oddly thrown in, rather than a larger commentary on society or… something.

Also stop referring to women’s bodies as ripening. That’s just gross af.

Nederlands (English below)

Leïla Slimani (1981) onderscheidt zich als schrijver door de rauwe kanten van het leven niet te schuwen en zichzelf bloot te geven. Eerder las ik [b:De perfecte oppas|55247850|De perfecte oppas|Leïla Slimani|https://i.gr-assets.com/images/S/compressed.photo.goodreads.com/books/1599405841l/55247850._SY75_.jpg|52236126] (oorspronkelijke titel: Chanson douce) en [b:Le parfum des fleurs la nuit|56763368|Le parfum des fleurs la nuit|Leïla Slimani|https://i.gr-assets.com/images/S/compressed.photo.goodreads.com/books/1611145485l/56763368._SY75_.jpg|88718188]. Voor Le pays des autres (2020) liet ze zich inspireren door het leven van haar grootmoeder. De hoofdpersoon is Mathilde, een jonge vrouw uit de Elzas die aan het einde van de Tweede Wereldoorlog verliefd wordt op de Marokkaanse soldaat Amine, met hem trouwt en meegaat naar het Marokkaanse platteland, waar ze twee kinderen krijgen: Aïcha en Selim.

Al rap blijkt dat Mathilde geen idee had waaraan ze begon. Bij aankomst heeft ze geld noch vrienden en kent ze zelfs de naam van haar straat niet: in de loop van het verhaal leert ze omgaan met haar man, het huishouden, de eenzaamheid en de cultuur. Heimwee sijpelt door haar gedachten. Er zijn kleine successen, maar ook schokkende ervaringen die Mathilde met zichzelf confronteren.

Mathilde fixa sur le sol la couverture d’un livre. L’histoire du voyage de Nils Holgersson que lui lisait son père lorsqu’elle était petite. Elle concentra toute son attention sur le dessin du petit Nils, assis sur le dos d’une oie. Elle ne leva pas les yeux quand lui parvinrent les cris de Selma, elle ne bougea pas quand sa belle-sœur l’appela à l’aide.

Op de achtergrond speelt de antikoloniale onrust; Marokko werd in 1956 onafhankelijk. Ontluikende nationalistische gevoelens ontwrichten niet alleen het land, maar ook de familie. Ze vormen een interessante climax van een boeiend verhaal dat halverwege ook net iets te langdradig werd.

English

I have known Leïla Slimani as a modern Parisian writer; The Perfect Nanny has long been a favourite of mine. In the Country of Others is inspired by the life of her grandmother. The story takes place in Morocco; the main character is a young woman from French Alsace trying to make peace with her new life in a rural area around Meknes. Slimani excels at describing her thoughts and emotions. At one point the novel becomes a bit tedious, but the author compensates for this by incorporating the political tensions of the 1950s.

C’est l’histoire du déracinement et de la domestication d’une jeune femme qui a vu son adolescence volée par la seconde guerre mondiale et ses rêves dévorés par un mariage pourtant désiré. L’approche féministe de Leïla Slimani permet de disséquer plutôt finement les ressorts de cette union passionnelle source d’immense frustration pour les deux parties impliquées. Loin d'être particulièrement sympathiques, Amine et Mathilde m’ont beaucoup émue dans leurs solitudes respectives.
C'est aussi l'histoire du soulèvement d'un pays et pour cela Leïla Slimani a mobilisé plusieurs personnages de la famille élargie pour raconter la société marocaine des années 50 dans toute sa diversité : la vieille mère traditionnaliste, le frère nationaliste, la jeune femme qui aspire à vivre libre et égale à ses frères, le Juif hongrois qui a fui les pogroms deux décennies auparavant et a trouvé refuge au Maroc, etc. Son talent est tel qu'elle parvient, malgré un nombre de pages relativement resserré, à les faire exister pleinement au même titre que ses personnages principaux.

Voisipa antaa puolikkaita tähtiä, koska tämäkin enemmän jäi sinne 3,5 tähden tuntumaan kuin kolmoseksi. Pyöristetään nyt kuitenkin alaspäin, sillä pakko myöntää, etten vaikuttunut tästä yhtään niin paljon kuin Slimanin aiemmista teoksista. Odotin tätä todella paljon eli en tiedä onko kyse taas klassisista liian suurista odotuksista (voisin tehdä tästä ehkä johtopäätöksen, että tykkään kaikkein eniten kirjoista, joista en odota mitään).

Paljon potentiaalia, ihanan raastavaa kahden kulttuurin yhteentörmäämistä, sukupolvien ja sukupuolien ristiriitoja. Kuitenkin kirjan rakenne oli jotenkin kovin hajanainen ja henkilöt jäivät etäiseksi.

Kirjassa seurataan ranskalaisessa pikkukylässä kasvanutta Mathildea, joka rakastuu Ranskan armeijassa Toisen maailmansodan aikana palvelevaan algerialaiseen Amineen. Avioliitto on Mathildelle pääsylippu pois kotikylän pienistä piireistä ja lupaus jännittävistä seikkailuista eksoottisessa maassa.

Todellisuus vieraassa maassa ja kulttuurissa on tietysti aivan erilainen. Aminen maatila on syrjäseudulla ja molemmat joutuvat paiskimaan töitä, että tila saadaan tuottamaan perheelle elannon. Mathildella on iso kasvun paikka oman elämänsä haltuun ottamisessa.

Tarinan kuljetusta haittaa hieman näkökulman poukkoilu eri henkilöiden välillä. Uusia näkökulmia avataan aivan loppuun asti. Naisten aseman sekä ranskalaisten ja algerialaisten välisten suhteiden kuvaus itsenäisyyskamppailua käyvässä 50-luvun Algeriassa on kuitenkin mielenkiintoista luettavaa.

Bela narrativa sobre a vida no meio de outros, sobre a estranheza e os desafios, com a história recente de Marrocos/França em pano de fundo.